Jokainen voi rakentaa itselleen merkityksellisen elämän!

Olen 31 -vuotias kotiäiti, vaimo, työterveyshoitaja sekä yrittäjä. Haluan tuoda tarinaani esiin, sillä haluan voimaannuttaa etenkin naisia ja äitejä näkemään omat vahvuutensa ja unelmansa riippumatta siitä kuinka paljon arki painaa harteita. Haluan tuoda tarinaani esiin, sillä haluan muistuttaa, ettei ulkopuolisilla ajatuksilla ja ”vaateilla” ole mitään merkitystä, vaan merkityksellisintä elämä on, kun sitä elää itselleen ja omista arvoista käsin. Myöskään perhe ei ole este toteuttaa unelmiaan, eikä edes terveydentila, vaikka matkaan voikin kulua pidempi aika.

Huolimatta terveydellisistä haasteista tai ruuhkavuosista aina on mahdollisuus valita omien arvojen mukaisia valintoja. Se vaatii rohkeutta, se vaatii uskoa itseen ja se vaatii etenkin omien unelmien ja itsensä arvostamista. Ja se ei aina ole helppoa.

Olen jäänyt syyskuussa 2017 esikoisestani äitiyslomalle, joskin olin sairauslomalla jo aiemmin muun muassa kipujen ja supistelun vuoksi. Minulla oli kelan myöntämä kuntoutuspsykoterapia vielä käynnissä, jossa kävin 3. vuotta toistuvan masennusoireilun vuoksi. Depressiodiagnoosin sain noin 18 – vuotiaana. Itsellä oli tiedossa suurentunut riski synnytyksen jälkeiseen masennukseen taustani takia.

Vauvakupla oli kuitenkin suojaava ja ihana, vaikka vauva oli itkuinen iltaisin ja alkuyöstä ensimmäiset kolme kuukautta. Nukahtaminen oikeastaan alkoi sujua itse vasta 1,5- vuoden iässä ja yöt olivat pääasiassa kokonaisia. Vauvavuoden aikana huomasin hakevani vahvasti uutta suuntaa.

Mikä ja kuka minä olen? Muutos vahvasti työorientoituneesta ihmisestä kotiäidiksi oli henkisesti yllättävän työläs, vaikka halusin olla lapsen kanssa pitkään kotona.

Esikoiseni oli hieman yli vuoden, kun aloin odottamaan kuopusta. Raskaus oli alkuun fyysisesti ensimmäistä kevyempi, mutta vasta jälkeenpäin olen tunnistanut olleeni masentunut ja uupunut pidempään odotusaikana. Loppuraskaudessa sairastuin myös verenpainetautiin, joka uuvutti lisää. Samoihin aikoihin olin kuitenkin löytänyt kanavan purkaa ja tuoda esiin omaa intohimoani eli säästämistä, taloutta ja rahataitojen edistämistä. Kirjoittelin blogia sekä jaoin ajatuksia ja vinkkejä somekanavissani, perustin myös aihepiirille oman Facebook -yhteisön. Tämä oman innon ja kiinnostuksen purkaminen ja siitä keskustelu toi tarvittua vastapainoa arkeen. Minulle heräsi palo työskennellä aihepiirin parissa.

Kuopus syntyi elokuussa 2019 käynnistettynä ja synnytyskokemus oli henkisesti loppuraskauden uuvuttamana vaativa. Vasta jälkikäteen ymmärsin synnytyksessä olleen myös vaikeita tunteita muun muassa yksin jäämisen ja avuttomuuden tunnetta, jotka omiaan vaikuttivat mielialaan. Itsenäisenä ja itsellisenä ihmisenä avuttomuus on lamaavaa ja jopa paniikkiin johtava tunne. Synnytys sinänsä meni hyvin ja imetys alkoi rullaamaan.

Pelkoni kävi todeksi.

Kuopus oli kuukauden ikäinen, kun talvi alkoi hiipiä päälle ja huomasin mielialassani epäedullisia muutoksia. En kuitenkaan antanut niille tilaa, vaan minulla oli kokemus ”pakko pärjätä” ja puskin eteenpäin. Nuorempi sai lonkkavaljaat, joka oli jonkinlainen henkinen romahdus vauva-arki -mielikuvasta. Ei saanut kylvettää, ei kantaa liinassa, ristiäiset olisivat tulossa ja kotihoidolla oleva taapero touhuamassa ympärillä. Puoliso vaihtoi uuteen työhön ja hänen työpäivänsä pitenivät hieman. Aiemmin hän oli pystynyt irtautumaan esimerkiksi kuljettamaan meitä neuvolaan tai olemaan isomman kanssa sen aikaa, nyt kaikki jäi minulle ja tuossa hetkessä se tuntui aivan ylitsepääsemättömältä taakalta. Suoritin arkea ja koitin selvitä. Minulla oli valtavia ahdistusoloja.

Vauvan ollessa kahden kuukauden romahdin puhelimeen hoitajan soittaessa, että neuvola-aikaa olisi siirrettävä lääkärin sairastumisen vuoksi. Olin juuri päättänyt pyytää jaksamiseeni apua. Romahtaessani päätimme pitää hoitajan ajan ja pääsin juttelemaan. Sain lähetteen psykologille ja perhetyön kautta kotipalvelun tukea.

Vaikka olen kokenut voivani puhua masennuksestani avoimesti aiemminkin, niin sen kokeminen uudelleen tilanteessa, jossa minulla on kaksi pientä lasta, jotka tarvitsevat minua, tunsin itseni valtavan avuttomaksi ja syyllistin itseäni. Pinnistelin jaksaakseni hoitaa perusasiat ja sainkin ne hoidettua, mutta arki tuntui ilottomalta ja raskaalta. Surin ja syyllistin itseäni, kun en ollut onnellinen. Sain keskustelutuen lisäksi ajan lääkärille ja jonkin ajan pohdittuani suostuin aloittamaan lääkehoidon uudelleen. Se tuntui musertavalta, sillä koin sen olevan jokin lopullinen tuomio ja leima masentuneesta äidistä. Vaikka olen aina kritisoinut lokeroimista ja määrittelyä, minun oli tuolloin vaikea nähdä olevani muuta kuin äiti ja todella väsynyt.

Aika kului, mieliala alkoi kohoamaan ja arki sujui omalla painollaan. Joskaan en muista jälkeenpäin juurikaan tästä ajasta. Se tekee minut surulliseksi, että kuopuksen vauvavuosi meni isolta osin aika sumuisesti. Sitten alkoi 2020 korona. Uusi huoli ja ahdistus. Itselle valtavana voimavarana olleet perhekerhot ja muut perheille suunnattu toiminta katkesi. Puoliso jäi onnekseni kotiin etätyöhön, joka mahdollisti apukäsiä. Tuli paljon aikaa ajatella.

Millaista haluan arkeni ja elämäni olevan?

Olin ilmoittanut työnantajalleni olevani 2022 elokuuhun hoitovapaalla. Aloin keväällä voimaan selvästi paremmin. Voimavarat olivat jälleen kohtalaiset ja mieliala normaali. Aloin pohtia tulevaisuuden työelämän ja arjen kohtaamista siinä vaiheessa, kun oma työelämä kutsuu. Olin nähnyt useamman äidin uupuvan työarkeen palatessaan ja mietin itseäni. Miten suojaan itseni uupumiselta? Olen uupumusherkkä, joten miten asiaan voin itse vaikuttaa.

Voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta minulle ratkaisu tuli yrittäjyydestä. Pohdin vaihtoehtoja, joissa saisin erityisesti itse määrittää työaikani ja toimia itsenäisesti. Mietin asioita, joista aidosti työssäni nautin ja asioita, jotka mahdollisesti altistavat uupumiselle. Minulle epämukavinta on toimia arvoristiriidassa. Jos näen tarpeen ja työn sisällön eritavoin kuin asiakas, työkaveri tai esimies, minun on vaikea tehdä työtä. Tai työ itsessään onnistuu, mutta se on kuormittavaa. Halusin myös jotain vapaampaa kuin 8–16 työaika, sillä lasten päivähoitokuljetukset tulisivat aikanaan kontolleni, miehen työmatkan ollessa pidempi. Mietin opiskelemaan lähtemistä, kunhan lapset kasvavat. Taloudellinen hyvinvointi kiinnostaa ja on oma vahvuus ja pohdin muun muassa kauppatieteitä.

Aktivoiduin samaan aikaan jälleen somessa rahapuheen tiimoilla kesällä 2020. Olin saanut ajatuksen kirjan kirjoittamisesta. Tunti että rahataidoissa ja taloudessa minulla on niin paljon annettavaa, että se täytyy kanavoida ja koota johonkin. Päätin myös opiskella yrittäjän ammattitutkinnon, sillä olin kokenut, että yrittäjyys on ainoa kanava, jossa voin määrätä mitä teen, milloin teen ja tehdä kaikkia vahvuuksiani hyödyntäen.

Muun muassa sairastelujen vuoksi koen, että tärkeinä on hyvä arki. Olen jo esikoisen syntymän jälkeen minimoinut kulutustani, jotta minulla on varaa itselle tärkeisiin asioihin, kuten tarvittaessa terapeutilla käymiseen. Päätin siis alkaa tarkoituksellisesti tehdä omia valintoja siten, että voin elää arkea, josta en kaipaa lomaa (unohtamatta palautumisen tärkeyttä). Ekologisuuden ja jonkin asteisen minimalistisuuden vuoksi rahankulutus on aika vähäistä, joka on niin ikään mahdollistanut myös hoitovapaalla säästämisen ja sijoittamisen.

Koska hyvä arki ja vapaus valita itseni sekä itseni toteuttaminen ovat minulle merkityksellisiä, ohjaan rahaani varallisuuden kerryttämiseen, jotta en tulisi tilanteeseen, jossa jaksamiseni ja tulojen hankinta ovat ristiriidassa. Minulla tulee olla varallisuutta, jonka turvin voin tarvittaessa pitää vaikka sapattivapaata sekä hoitaa jaksamistani esimerkiksi terapialla.

Ajatus yrityksen perustamisesta oli vuodelle 2021, mutta sain avunpyynnön syyskuussa 2020, jonka seurauksena päätin jo hypätä ”hullunrohkeaan” unelmaani. En kadu hetkeäkään, vaikka tekemistä on riittänyt. Kuitenkin tekeminen on merkityksellistä ja antaa minulle mahdollisuuksia olla muutakin kuin äiti. Olen halunnut vaihtoehtoiset ruuhkavuodet ja tällä hetkellä olen kotiäiti 1- ja 3- vuotiaille lapsilleni sekä sivutoiminen yrittäjä yritysvauvalleni, jota hoidan ja kasvatan vielä tovin, ennen kuin hyppään päätoimiseksi lasten siirtyessä varhaiskasvatukseen.

Vielä vuosi sitten ihailin niitä, jotka esimerkiksi opiskelevat kotiäitivuosina tai perustavat yrityksen tai määräävät itse omat pelisäännöt omaan arkeensa. Se ei tuntunut itselleni lainkaan mahdolliselta. Koin olevani vain masentunut ja riittämätön. Kuitenkin hoidon ja pysähtymisen myötä voimavarojen lisääntyessä aloin saamaan taas uskoa itseeni ja näkemään, että se on myös minulle mahdollista.

Jokainen aloittaa jostakin, eikä tämänhetkinen elämäntilanne määritä tulevaisuutta. Sen voi rakentaa itse!

-Jenna