Rahabalanssi®

Säästäminen, budjetointi, rahataidot, sijoittaminen 

Lukijan tarina – tavoitteena velkataakan purku – kuulumisia

mennessä | 30.9.2019 | Blogi, Rahabalanssi-blogi

Olen kertonut antaneeni tukea velkavyörytyksen toteuttamisessa eräälle henkilölle. Tässä kerron lähtötilanteesta ja täällä velkavyörytyksen tekniikasta.

 

Pääsen jakamaan jälleen teille lukijan kuulumisia, jotka ovat todella inspiroivia!

 

” Lähtötilanteessa kesäkuun lopulla pahaa velkaa oli yli 8000e, sain avukseni velkavyörytys suunnitelman.

Innoissani lähdin suunnitelmaa toteuttamaan. Heinäkuun olin ostolakossa ja lyhensin velkoja kaikella rahalla, mikä jäi pakollisten laskujen jälkeen. Kilpailutin vakuutukset, sähkön, lainan koron sekä puhelinlaskut. Luovuimme myös toisesta autosta. Kaikessa mitä hankin, mietin onko tämä oikeasti tarpeellista.

Elokuun ostot oli todella pienet ja syyskuun jälleen ostolakkoilin. Huomaan, etten enää nauti ostamisesta. Aiemmin ostelin tavaroita kun oli aikaa tai keksin itselleen tarpeita, jotka todellisuudessa olivat turhia. Kotona ollessa myin ylimääräistä ja tarpeetonta roinaa pois. Kannustavaa oli saada maksettua velkoja pois.

 

Missä nyt mennään?

 

Velkaa on jäljellä enää yhdellä luottokortilla alle 2000e, kaikki muu on maksettu pois.
Velan maksuun on menneet veronpalautukset, lomarahat, myyntituotot sekä kaikki mikä on ruokamenoissa säästetty. Pahaa velkaa olen lyhentänyt muutamassa kuukaudessa yli 6000 euroa. Jos olisin maksusuunnitelmien mukaan maksanut, näihin olisi kulunut lähes 4 vuotta.

Tavoite on saada luottokorttivelka kokonaan pois ennen joulua, sitten pääsee säästämään. Olen siis hienosti edellä velkavyörytyssuunnitelmassa.

Kannustan muitakin taistelemaan veloista eroon, on niin helpottunut olo kun tietää itsekin missä mennään ja mihin ne rahat oikeasti kuluvat. Kaikki alkaa arjen pienistä teoista ja muutoksista.”

 

Tämä lukijan maksuvauhti on todella kova, eikä näitä lukuja voi verrata oman talouden lukuihin, ellei tilanne olisi absoluuttisen sama. Tässä kuitenkin näkyvät kaikille yhteiset avaimet onnistumiseen. Motivaatio sekä suunnitelma ovat se lähtökohta, johon kätkeytyy toteutus: budjetointi, menojen/kulujen karsinta, mahdollisesti lisätulo (myynneistä), joiden avulla saadaan lisärahaa velkojen maksuun.

 

Tarvitsetko apua velkojen selätykseen? Tutustu: Velka haltuun- velanmaksusuunnitelma

-Jenna

 

0 kommenttia

Jenna Mattila

Taloudellisen hyvinvoinnin asiantuntija, tietokirjailija ja kouluttaja, jonka missiona on saada taloudellisen hyvinvoinnin näkökulma osaksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin määritelmää ja tarjota tukea ja keinoja vahvistaa tätä yhteiskuntatasolla.

Uutta blogissa

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Verot ovat mielikuvassa monesti kankea, tylsä ja pakollinen paha. Samalla verotus on aihe, joka koskettaa aivan jokaista ja jokaisen arkea niin tuloverotuksen, pääomatuloverotuksen kuin arvonlisäveronkin puolesta. Kaikkeen missä raha liikkuu liittyy verotus.  ...

lue lisää

Arkisto

Onko sinulla kysyttävää, lähetä viestiä!

15 + 12 =

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!