Lapsi oppii ja omaksuu valtavasti asioita kasvuympäristöstään ja vanhemmiltaan. Lapsen suhde rahaan ja rahankäyttöön muodostuu jo varhain mallintamalla aikuisten toimintaa ja seuraamalla ympäröivää toiminta- ja puhekulttuuria.
Mitä, jos pieni lapsi voisikin opettaa meille jotain rahasta?
Pieni lapsi on ikään kuin tyhjä taulu, joka alkaa kasvaessaan heijastella kasvuympäristöään. Lapsille kuitenkin on ominaista uteliaisuus ja kiinnostus maailmaan ja ilmiöihin, sekä valtava halu oppia ja oivaltaa. Jos aikuisena käyttäisimme edes puolet lapsenomaista kiinnostusta ja avoimuutta uusiin asioihin oppisimme ja omaksuisimme vaikka mitä!
Olen sanonut omaavani lapsenomaisen uskon itseeni ja tekemiseeni, joka on kantanut minua raha- ja talousvaikuttajasta aina puhujaksi, valmentajaksi ja yrittäjäksi saakka. Lapsenomainen uskoni tekemiseeni on nostanut minut kerta toisensa jälkeen jaloilleen ja opettelemaan uudelleen. Jos pieni vuoden ikäinen tyttöni on oppinut kommunikoimaan, liikkumaan ja ilmaisemaan tunteitaan sekä tarpeitaan, niin enköhän minäkin aikuisen viisaudella ole kykenevä. Lapsenomainen usko on kykyä nähdä onnistumisia ja mahdollisuuksia hieman epätodennäköisemmässäkin tilanteessa. Jos pieni tyttäreni on oppinut kiipeämään lähes itsensä korkuiselle sohvalle kymmenien epäonnistumisen jälkeen, niin kyllähän minäkin parit karikot selätän. Tyttärenikin kiipeää taitavasti vaikka ruokapöydälle, jos hänellä on riittävästi portaiksi soveltuvia huonekaluja tai leikkirekkoja. Lapsi näkee loputtomasti mahdollisuuksia.
Jos pieni ihminen voi oppia vuodessa syömään itse, kommunikoimaan ja liikkumaan, niin kyllä aikuinen voi oppia ottamaan omaa talouttaan haltuun. Aikuinenkin voi saada apua ja tukea, jos asiat tuntuvat vaikeilta ja ylitsepääsemättömiltä. Jo alle vuoden ikäinen lapsi kykenee ilmaisemaan avuntarvettaan, sen voi siis aikuinenkin oppia.
Siinä missä aikuisen olisi hyvä opetella yksivuotiaan itsetuntoa, kannattaa ottaa myös kolmevuotiaan kyselyikäisen lapsen uhmakkuudesta ja loputtomasta tiedonjanosta mallia. Yksivuotias on ihan päällikkö omassa maailmassaan, sohvalta on täysin ok heittäytyä selälleen tai päälleen, koska joku kuitenkin nappaa kiinni. Luottamus siihen, että elämä kantaa on kadehdittavankin syvää. Ja näin tuleekin olla. Myös yksivuotias osaa kaivella omaa napaansa, koska se tuntuu kiinnostavalta ja tärkeältä siinä hetkessä. Uhmaikäinen osaa heittäytyä kaupan lattialle ilmaisemaan pielipidettään välittämättä tippaakaan kulkeeko ohi presidentti tai pääministeri. Tarpeiden ja toiveiden ilmaiseminen on toki tunnesäätelyltään vielä kehittymässä, mutta se anteeksipyytelemättömyys omien tarpeiden ilmaisusta on ominaisuus, jota aikuistenkin olisi hyvä oppia. Jokaisella meistä on väliä, jokainen olemme tärkeitä, eikä ympäristö tai historiamme sitä määritä.
Kolmevuotiaan kyselyikä on oivallinen työkalu ostohalujen ja -tarpeiden tunnistamisessa. Itselleen on helppo perustella moni ostohalu aivan välttämättömänä ”tarpeena”, mutta jos otamme kyselyikäisen lapsen aidon uteliaisuuden ja loputtoman kyselyn osaksi ostotarpeen tunnistamisstrategiaa, voi moni osto jäädä toteutumatta. Seuraavaksi, kun olet hankkimassa tai tarvitsemassa jotain, kysy itseltäsi miksi tämän ostan? Onko juuri tämä tarpeen? Eikö tällaista jo ole? Miten tästä voi luopua oikein kierrättämällä? Mistä olen valmis luopumaan, jotta tämän hankin? Hyödynnä siis vanhemman strategiaa perustella lapselle uuden lelun tarpeettomuus yhdessä lapsen loputtoman miksi- kyselyn kanssa. Kun olet esittänyt itsellesi edellä mainittuja kysymyksiä, kysy jokaisen kohdalla ainakin viisi kertaa miksi. Jos kykenet perustelemaan itsellesi vakuuttavasti vielä 39. kerran miksi olet hankkimassa, niin luultavasti tarve on aito.
Jos pieni ihminen voi oppia valtavasti maailmasta ja elämästä, niin sinussakin rahataidot voivat kasvaa ja kehittyä. Joskus siihen tarvitsee tukea ja apua, mutta miten rahataidot sinussa voisivatkaan olla huipussaan, jos kukaan ei ole opettanut uimaan tai sinulle on aina opetettu pukemaan paita väärinpäin?
0 kommenttia