Rahabalanssi®

Säästäminen, budjetointi, rahataidot, sijoittaminen 

On(ko) tyhmää makuuttaa rahoja tilillä?

mennessä | 31.3.2021 | Ajankohtaista, artikkeli, Blogi, Rahabalanssi-blogi

Sijoittaminen on kasvussa. Vuoden 2019 lopussa osakkeiden kotitalousomistajia oli 807 567 kun 28.2.2021 määrä oli 934 995 (lähde Pörssisäätiö). Osakesäästötilejä on Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin mukaan avattu hieman yli 150 000 kappaletta. Myös Rahastosäästäjien määrä FInanssiala Ry:n mukaan on miljoonan tuntumassa. Sijoittaminen on IN.

 

Heikon korkotason vuoksi inflaatiosuojaa haetaan nyt muilla tavoin kuin korkea korkoiselta säästötililtä. Oikeastaan siitäkin syystä, ettei korkea korkoisia säästötilejä ole tarjolla. Parhaatkin korot säästötileille ovat alle prosentin luokkaa, joka nipin napin antaa inflaatiosuojaa (vuonna 2020 keskiarvo 0,3 %, Tilastokeskus).

 

Inflaatio heikentää rahan ostovoimaa. Toisin sanoen hinnat nousevat ja samalla rahalla saa myöhemmin vähemmän.

Esimerkiksi maksat vuonna 2010 tuotteesta 1000 €. Vuonna 2020  sama tuote maksaisi 1126 €. Vastaavasti jos inflaatio olisi sama kuin viimeisen 10 vuoden ajan, nyt 888,40 € maksava tuote maksaisi 10 vuoden kuluttua 1 000 €.  (Kurkkaa: rahanarvonlaskin)

 

On siis selvää, että varallisuuden arvo halutaan säilyttää ja käteisvaroille (tässä tapauksessa tilillä muhivalle potille) halutaan säilytyskohde, jossa voidaan saada tuotto siten, että kasvu pysyy inflaation tahdissa. Tavanomaisten talletustileillä ei ole juurikaan 0,1 % suurempaa korkoa tällä hetkellä.

 

Tällä hetkellä kuulee toistuvasti sanottavan, ettei rahaa kannata pitää pankkitilillä, vaan käteisvarat tulisi sijoittaa. Samanaikaisesti indeksit ovat tuottaneet viimeisen 12 kuukauden aikana helposti 50 %, joten lähes jokaisen, joka on aloittanut sijoittamisen 2020 maaliskuun jälkeen, on helppo hymyillä.

 

Miksi kaikesta tästä huolimatta sanon, ettei ole tyhmää makuuttaa säästöjä pankkitilillä ja olla sijoittamatta?

 

Jos mietitään nettovarallisuuden kehittymistä, eli varojen ja velkojen erotusta, niin on hyvä tarkastella missä ollaan nyt. Ollaanko pakkasella vai plussalla? Paljonko velkaa on kaikkiaan ja millaista velka on? Millainen on velan korko ja kuinka suuren osuuden velkojen lyhennykset haukkaavat kuukausittaisista tuloista?

 

Kohtaan paljon ihmisiä, joiden kanssa lähdetään oman talouden hallinnan perusasioista kehittämään varallisuutta. Lähdetään yleensäkin tavoittelemaan nollatilaa. Lähdetään kartoittamaan mitä kuluja on ja kuinka paljon (huonoa) velkaa. Tarkastellaan tilannetta ja mietitään miten saada kymppi tai kaksi säästöön. Kun pelkkien velkojen ja osamaksujen lyhennysten määrä on kuukaudessa 70 % nettotuloista, on keskeisin asia vaikuttaa tuohon taloutta nakertavaan ja jatkuvaa stressiä aiheuttavaan pottiin.

 

Monelle velka aiheuttaa ahdistuneisuutta, silloin kun maksukyky alkaa aidosti olla äärirajoilla, jopa niiden yli. Rahaa ei säästy euroakaan ja mitään puskuria ei ole. Silloin on tarve lähteä aidosti perusasioista, eli rahataitojen ja talouden hallinnan opettelusta liikkeelle. Se että saa euron saati 10 euroa säästötilille ja pidettyä siellä on monelle hieno ja tärkeä muutos. Yksi pystyvyyttä lisäävä kokemus.

 

Kun rahaan ja talouteen liittyy ahdistusta, yksi keskeinen tapa lisätä hallinnan tunnetta on velan väheneminen ja lisävelan ehkäisy. Tämän vuoksi on todella tärkeää kerätä sitä pankkitilille päätyvää puskuria, riippumatta hienosta Indeksien kurssin kehityksestä. Pankkitilillä se 1000 € on kuitenkin 1000 € myös viikon päästä, kun taas sijoitettuna riski on myös varojen menettämisestä.

 

Velkaantuneena on katkaistava rahan tai sen puutteen kokemuksesta johtuva ahdistuksen ja häpeän kierre. Jokainen maksettu velanlyhennys euro, tuo lähemmäs velattomuuden tilaa. Velka ei juurikaan anna mahdollisuutta valita. Sijoituksiin ja säästöihin laitettavan summan voit laittaa kuukaudeksi tai kahdeksi jäähylle, vastuu velan maksusta rasittaa lompakkoa tiukempinakin kuukausina. (Joskin tapauskohtaisesti neuvotteluvaraa veloissakin voi olla.)

 

Tapaan paljon ihmisiä, jotka kokevat taloudellista ahdinkoa ja ovat alkaneet sijoittamaan, koska haluat toimia taloudellisesti viisaasti. Koska aika on sijoittajan paras ystävä ja eläkepäivät halutaan turvata. Ajatus on todella hyvä, mutta joskus järjestys on nurinkurinen.

 

Taloudellinen mielenrauha lisääntyy hallinnan tunteesta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista. Mielenrauha on monelle sitä, ettei tarvitse laskea euroja ruokakaupassa ja lemmikin sairastuessa eläinlääkäri voidaan maksaa rahalla. Silloin kun rahasuhde on ollut pitkään negatiivissävytteinen, luottokortilla eläinlääkärireissun maksaminen voi aidosti tuntua epäonnistumiselta, vaikka jollekulle se on normaali tapa toimia.

 

Silloin kun velkaantuminen ja rahan riittävyys on ollut päivittäisessä arjessa läsnä, sitä haluaa välttää jokaista osamaksua ja maksuerää, kun vihdoin pääsee siitä irti. Se pankki tili on siis erinomainen kohde pienen hätäkassan kartuttamiselle, jotta velan ottoa voidaan välttää yllättävässäkin tilanteessa.

 

Myös nettovarallisuuden kehittymisen kannalta on tärkeää muistaa, että mitä nopeammin ollaan nollassa, sen nopeammin ollaan kasvussa. Veloissa korkoa korolle ilmiö on ikään kuin käänteinen, mitä kauemman ja pienemmissä erissä velkaa maksetaan, sitä enemmän se meille maksaa ja sitä kauemman kestää päästä nollapisteeseen.

 

Kun askelletaan oikeassa järjestyksessä, päästään vakaasti maaliin.

 

Oman talouden haltuunotto, velan maksu sekä rahataitojen vahvistaminen ja kehittämien ovat vakaita askelia eteenpäin, jotka tulevat tuottamaan hyvän lopputuloksen.

 

Jos ajatellaan, että taloudessa maksetaan kuukausittain 400 € huonoja velkoja. Ikää olisi 40 vuotta ja toiveena olisi kerryttää pientä pottia ennen eläkeikää, esimerkiksi 60 -vuotiaaksi.

 

A) Halutaan sijoittaa, jotta ehditään aloittaa. Sijoitetaan 100 € ja maksetaan maksusuunnitelman mukaan velkoja. Velat on maksettu 10 vuodessa, jonka jälkeen tuo velkojen lyhennyksiinkin käytetty summa sijoitetaan, eli kaikkiaan 500 €. Kaikkiaan siis sijoitetaan 20 vuotta, 10 vuoden ajan 100 € ja 10 vuoden ajan 500 €. Kertynyt potti olisi 7 % vuosituotolla 122 000 € (josta tuotto n 50 000 €).

 

B) Halutaan vyöryttää velkoja, eli tehostaa niiden maksua, maksetaan velkaa 100 € enemmän, kuin lyhennykset on ja velan takaisinmaksu aika puolittuu. Kun velat on maksettu 45 -vuotiaana, sijoitetaan 500 € 60 -vuoden ikään. Kertynyt sijoituspotti on samalla 7 % vuosituotolla 159 000 € (josta tuotto n 69 000 €).

 

Aloita siis toteamalla nykytilasi. Lähitulevaisuuden hankintatarpeisiin säästötili (mahdollisimman korkea korkoinen tietysti) on turvallinen ja vakaa valinta. Talletussuoja takaa sen, ettet menetä varojasi. Sijoitetuilla varoilla sijoitettu pääoma, eli laittamasi rahat voivat arvon kasvun lisäksi menettää arvoaan. Pidä siis hyvillä mielin omalla pankkitilillä hätärahasto ja aloita matkasi omista tarpeistasi.

 

Tärkein askel on opetella hallitsemaan omaa talouttaan ja kehittää rahataitojaan. Niiden avulla pienistäkin varoista voi ajan kanssa oikeilla toimilla kasvattaa jotain suurta.

 

Mitä ajatuksia sinulla aihe herättää?

 

-Jenna

Ps. tutustu taloudellisen mielenrauhan lisäämiseksi ja rahataitojen kehittämiseksi rakennettuun valmennukseen: Rahabalanssi® Henkilökohtainen rahataito- ja talousvalmennus (6 kuukautta) Valmennuspaikkoja ennen elokuuta 2020 vain 10 kappaletta.

Lähetä viestiä: (HUOM! viestit eivät näy julkisesti, vaan päätyvät valmentajan postilaatikkoon)

[contact-form to=”[email protected]” subject=”Konsultaation tarveselvitys”][contact-field label=”Nimi” type=”name” required=”1″][contact-field label=”Sähköpostiosoite” type=”email” required=”1″][contact-field label=”Haluan kartoitusta ja apua tilanteeseeni” type=”textarea” required=”1″][/contact-form]

0 kommenttia

Jenna Mattila

Taloudellisen hyvinvoinnin asiantuntija, tietokirjailija ja kouluttaja, jonka missiona on saada taloudellisen hyvinvoinnin näkökulma osaksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin määritelmää ja tarjota tukea ja keinoja vahvistaa tätä yhteiskuntatasolla.

Uutta blogissa

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Verot ovat mielikuvassa monesti kankea, tylsä ja pakollinen paha. Samalla verotus on aihe, joka koskettaa aivan jokaista ja jokaisen arkea niin tuloverotuksen, pääomatuloverotuksen kuin arvonlisäveronkin puolesta. Kaikkeen missä raha liikkuu liittyy verotus.  ...

lue lisää

Arkisto

Onko sinulla kysyttävää, lähetä viestiä!

13 + 9 =

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!