Rahabalanssi®

Säästäminen, budjetointi, rahataidot, sijoittaminen 

RAHABALANSSI™ SIJOITTAJAKSI – VERKKOVALMENNUS 7.12.2020

mennessä | 23.10.2020 | Ajankohtaista | 0 Kommenttia

Jokaisella on mahdollisuus laittaa raha työhön ja tuottamaan lisää rahaa sekä varallisuutta. Miksi kaikki eivät sitä siis tee?

Epävarmuus, tiedon puute sekä aiheen kokeminen vaikeaksi saattavat olla esteenä sijoittamisen aloittamiselle. Lisäksi juurtuneet mielikuvat siitä, että sijoittaminen olisi vain varakkaille voi estää edes kiinnostumisen.

Todellisuudessa kuitenkin vaurastuminen kaava on sama kaikille. Laita raha työhön puolestasi. Rahaa ei tarvitse olla edes satasia kuukausittain sijoitettavaksi, jotta tuotosta pääsee nauttimaan. Jo 20 € pääsee alkuun.

Olen rakentanut aloittajan ja sijoittamisesta kiinnostuneen tarpeista lähtevän verkkovalmennuksen. Valmennuksen sisällössä selvitetään muun muassa:

  • Miksi jokaisen kannattaisi sijoittaa?
  • Mikä on oma nettovarallisuus?
  • Miksi oman asunnon lisäksi varallisuutta on hyvä hajauttaa?

Lisäksi:

  • Saadaan keinoja arvioida itselle sopivaa sijoituskohdetta huomioiden aikajänne, ajankäyttö, varat, kiinnostus, osaaminen jne.
  • Opitaan “lukemaan” pörssiä, eli yleisimpiä tunnuslukuja ja arvioja
  • Saadaan tietoa mm verotuksesta.
  • Selvitetään, mitä asuntosijoittamisesta kiinnostuneen on hyvä tietää ja selvittää.

Sisällössä sijoituskohteina käsitellään rahastoja, osakkeita ja asuntoja. Valmennus ei sisällä sijoitusneuvontaa, vaan yleistietoa aiheista sekä omia kokemuksia ja yleisluonteisia ajatuksia.

Valmennus toteutetaan pilottina 7.12. alkaen. Pilotti toteutetaan Facebookin kautta, jotta palautteen antaminen on nopeaa ja helppoa.

Materiaalit jaksottuvat noin neljälle (4) viikolle, mutta niitä voi käyttää pidempään. Kurssin voi toteuttaa täysin omaan tahtiin. Materiaalit on osallistujien käytössä helmikuun loppuun 2021.

Valmennus sisältää myös sijoittajan työkirjan käyttöohjeineen (Excel-työkirja). Valmennusmateriaali on pääasiassa videomateriaalina.

Verkkovalmennuksen voit lunastaa 8.11. saakka early bird hintaan 39.90€. Valmennuksen normaalihinta on 44,90 €.

Kurssipaikkoja on rajoitetusti, joten varmista paikkasi nyt!

Lunasta paikkasi

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jenna Mattila

Mottoni on "ei ne isot tulot vaan tietoiset menot". Olen 30-vuotias vaimo, yrittäjä ja piensijoittaja sekä hifisti pihi kotiäiti.

Uutta blogissa

7 syytä rakastaa Exceliä

7 syytä rakastaa Exceliä

Edellisessä postauksessani lupasin kertoa, miten Excel pitää talouteni raiteillaan. Kuten kerroinkin, aloin pyörittää talouteni lukuja Excelissä, kun tuloni putosivat joitakin vuosia sitten opintovapaan alkaessa. Kun en halunnut syödä sinä aikana säästöjäni, piti...

lue lisää
Miten päädyin ulosottoon?

Miten päädyin ulosottoon?

   Mitkä ovatkin olleet syitä velkaantumiseen tai jopa ulosottoon joutumiseen, niillä ei ole tässä hetkessä merkitystä. Jokainen voi vaikuttaa, miten tästä eteenpäin korttinsa pelaa.  Velat on kuitenkin maksettava ja minun kohdalla se tapahtuu ulosoton kautta....

lue lisää

Arkisto

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!