Vanhemmuus on teema, joka puhuttaa ja herättää tunteita. Jokainen vastuullinen aikuinen pyrkii olemaan paras mahdollinen vanhempi ja tekee varmasti parhaansa. Vanhempana kohtaa monta eri mielipidettä ja tapaa olla vanhempi, sekä mahdollisesti painetta olla ”täydellinen”. Henkilökohtaisesti äitinä olen kohdannut ”täydellisyys”-ajattelua äitiydestä. ”Täydellinen” äiti asettaa lapsensa etusijalle, nauttii vanhemmuudesta täysin rinnoin, eikä tarvitse omaa aikaa tai tilaa. Tällainen ”täydellisen äidin” mielikuva voi ohjata uhraamaan itseään ja omia voimavarojaan enemmän mitä on tarpeen. Parhaansa tekeminen, ja joskus ihan vain välttämättömän, on hyvä.

Vanhempana on hyvä muistaa myös oma itse ja omat perustarpeet. On totta, että aivan pikkuvauva aikaan vauva on täysin riippuvainen vanhemman turvasta ja hoivasta, tänä aikana omia tarpeitaan voi hetkellisesti joutua ohjaamaan sivuun. Kuitenkaan se ei tarkoita, ettei omia toiveita ja tarpeita olisi ja niitä olisi hyvä pyrkiä kuuntelemaan. Vanhemmuus voi imaista mukaansa ja etenkin ensimmäisen lapsen kohdalla muutos on mullistava. Itsekin esikoiseni ollessa vauva kävin sisäistä itseni etsimistä. Kuka minä olen ja mitä minä haluan?

Vanhemmaksi tuleminen myös muuttaa omaa taloutta ainakin jonkin verran. Vanhemmaksi tuleminen tekee taloudellisesti vastuulliseksi toisesta ihmisestä. Elatusvelvollisuuden puitteissa on vanhempien tehtävä huolehtia ruuasta, puhtaudesta, katosta pään päällä, vaatetuksesta sekä muista perustarpeista. Vaikka taloudellinen vastuu on ilmeinen, se ei tarkoita, että kaikki tulot tulee ohjata lapseen. Valintoja voi tehdä sen suhteen mitä ostaa, mistä ostaa, lainaako ja mitkä hankinnat ovat yleensäkin tarpeen. Olen kirjoittanut  Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä ja jotain lainattua– tekstissä aiemmin vauvavuoden hankinnoista. Se mitä meille myydään ja markkinoidaan vs se mitä tarvitaan tai mikä on riittävää ei aina ole sama asia. On hyvä muistaa, että ympäristö, jossa elämme muokkaa ajatustamme esimerkiksi normaalista elintasosta.

Raskaustestin näyttäessä positiivista maaliskuussa 2017, aloin heti valmistautua myös taloudellisesti. Aloin ohjaamaan rahankäyttöäni siten, että se mahdollistaa pitkän kotona olemisen sekä minimoi talouden kulurakennetta. Karsin tietoisesti kuluja ja palveluita ja kerrytin tavoitteellisesti puskuria. Aikaisen varautumisen tarkoitus oli auttaa olemaan hoitovapaalla pidempään, mutta se alkoi ohjaamaan kulutusta siihen suuntaan, mikä aidosti on tärkeää. Se auttoi kyseenalaistamaan myös sitä markkinatulvaa, mitä lapselle ”tulisi” hankkia. Lopulta kulutus muokkautui niin, ettei säästöihin tarvinnut kajota lainkaan.

On kaikkien edunmukaista, että lapsella on hyvinvoivat vanhemmat. Hyvinvointiin kuuluu keskeisesti tasapainoinen talous tai sitä kohti kulkeminen. Raha on väline, joka voi esimerkiksi vapauttaa aikaa työnteosta lasten kanssa olemiselle. Talouden kulurakenteen muokkaaminen elämäntilanteeseen sopivaksi voi mahdollistaa esimerkiksi osa-aikaisen työn tekemisen. Jos toive olisi tehdä 80 % työaikaa, mitä se tarkoittaisi? Palkassa 20 % vähennystä, mutta veroprosentin supistumisen myötä vaikutus ei liene aivan näin suuri. Jos palkka on nettona 1500 € nyt, mitä toimenpiteitä voisi tehdä, jotta 1200 € riittäisi?

Keskeistä on nähdä rahankäyttö palvelemassa omia tarpeita ja toiveita. Olemme vanhempina vahvasti läsnä muille, joten käytetään sitä omaa rahaa ihan itselle. Vailla syyllisyyttä tai ”itsekkyyden” kokemusta. Karkeana kokemuksena yleisen keskustelun perusteella on nähtävissä, että useammin äiti kuin isä panostaa ennemmin lapsen tarpeisiin kuin omiinsa, erityisesti vaatetuksen suhteen. Paikoittain on havaittavissa myös kilpavarustelun kulttuuria, joka saattaa hämärtää käsitystä siitä mikä on sopivaa ja riittävää sekä tarpeellista.

Keskusteluissa huomaa myös ajoittain sitä sävyä, että perheen äiti organisoi ja hallinnoi arkea lapsen ympärillä. Jokainen vanhempi saa säästää ja käyttää rahaa ihan vain itselleen. On tärkeää, että tämä on tasapuolisesti mahdollista molemmille vanhemmille, yhtälailla kuin elatusvelvollisuus koskee molempia. Tässäkin on kuitenkin tärkeää vuoropuhelu vanhempien välillä siitä mikä aidosti on tarpeen ja mitä halutaan hankkia tai mitä toinen haluaa yksipuolisesti hankkia. Jokainen vanhempi ansaitsee taloudellisen hyvinvoinnin ja mahdollisuuden kulkea sitä kohti. Se ei ole lapselta pois, silloin kun lapsen perustarpeet tyydytetään ja lapsi tulee huomioiduksi arjessa ja valinnoissa. Asioiden ostaminen ei välttämättä tue lapsen tasapainoisen rahasuhteen kehittymistä. Terveen itsensä ajattelun ja omien tarpeiden tunnistamisen ja kuuntelun kautta esimerkin kautta lapsi saa hyvän rahasuhteen osaksi omaakin elämää ja toimintamallejansa. Se että opettelee pitämään itseä tärkeänä, opettaa myös jälkikasvua arvostamaan itseään.

-Jenna

äiti, vaimo ja paljon muuta ja ennen kaikkea minä.