Rahabalanssi®

Säästäminen, budjetointi, rahataidot, sijoittaminen 

Tunne hinta vai tunnehinta?

mennessä | 5.2.2021 | Blogi, Rahabalanssi-blogi

Onko sinulle parempi pitää jääräpäisesti kiinni vähimmäishinta-ajatuksesta vai olisiko tuottavampaa saada tavara liikkeelle ja raha virtaamaan?

Oletko ollut tilanteessa, jossa olet tehnyt kehnon hankinnan. Hankinta ei olekaan vastannut odotuksia tai on osoittautunut huonoksi päätökseksi? Onko tällaisessa tilanteessa sinuun iskenyt ajatus siitä, että ”pitää saada omat pois”, myös silloin kun ’palauttaminen ja rahat takaisin’ ei ole mahdollista? Tappiotko realisoituvat vasta, kun myyt hankinnan eteenpäin halvemmalla?

Meillä on välillä taipumus kokea tarvetta hyvittää tai paikata epäonnistumista, vaikka kyseessä olisi vain kehno kauppa. Ikään kuin tavara tai asia olisi velvollinen korvaamaan aiheuttamaansa mielipahaa ja maksamaan itsensä takaisin aiheuttamastaan ”kivusta ja särystä”. Onhan se usein helpompi sanoa, että tuo hankinta on huono ja syyllinen, eikä todeta peilin ääressä, että olipa kehno ja epäonnistunut valinta.

Mitä pidempään pidämme sitkeästi kiinni siitä ajatuksesta, että omat tulee saada pois ja mielellään korvausta kehnosta ”sijoituksesta”, sitä kauemman annamme potentiaalisen rahan lojua nurkissa ja pysymme omassa ärtymyksen kuplassamme kyseisen päätöksen kanssa. Jos taas toteamme tappiomme ja myymme asian eteenpäin tai luovumme vaikka maksutta se on pois mielestä ja pois tunneilmastomme synkistämisestä. Pahimmillaan epäonninen valinta tuottaa kuluja lisää, jolloin tappiot kasvaa ja entistä enemmän kiinnitymme siihen ’pakkoon saada omat pois’ -ajatukseen.

Auto on klassikko siitä ajatuksesta, ettei sitä kannattaisi myydä pois, kun ei saa omiaan pois.

Onko näin?

Vaikka huoltaisit sitä 500 eurolla joka kuukausi, sen arvo ei nouse 500 eurolla joka kuukausi. Päinvastoin, menetät rahaa. Hieman väritetty kustannus, mutta idea on sama, oli kyseessä sitten 50 euroa tai 500 euroa. Auto tuppaa yleisesti olemaan asia, jonka arvonkehitys muistuttaa leikkipuiston liukumäkeä. Lisäksi sen omistaminen ja käyttö maksaa vähintään vakuutusten ja verojen verran. Jos odotettavissa on huoltoja ja huoltokuluja, onko parempi saada autosta 3000 €, olla huoleton vai maksaa 500 € ja hinta nousee ehkä 3300 € arvoon?

Otetaan ajatus vielä esimerkin kautta. Olet maksanut autosta vuosi sitten 8000 € ja ostit sen rahoituksella, uusit renkaat ja teit huoltoja, joten kaikkineen se tuli maksamaan sinulle 9500 €. Auton markkinahinta on noin 6500 € nyt, mutta et halua myydä sitä, koska sinulle tulisi 3000 € ”tappiota” sen ostohintaan, huoltoon ja lisähankintoihin verraten. Samanaikaisesti maksat vuodessa veroja ja vakuutuksia 1000 € sekä huolto ja katsastuskuluja 300 €. Tankkiin menee 150 € / kk, sillä kun se auto on olemassa, sitä tulee käytettyä, vaikkei se olisi välttämätöntä. Autosta on velkaa jäljellä 6000 €. Auton omistaminen maksaa kaikkine kuluineen sinulle noin 5500 € vuodessa.

  • A) Päädyt myymään auton nyt 6000 €, jolla saat velat kuitattua loppuun, jotta saat sen myytyä heti. Saat jäljellä olevan lainan kuitattua, käteen jää 0 €.
  • B) Päädyt odottamaan, että saat myytyä auton 8000 € hintaan, sinulla menee vuosi. Saat ostohinnan takaisin, lainaa tällöin on jäljellä 4000 €, saat siis 4000 € käteen.

Kummalla keinolla varallisuutesi kasvaa tehokkaammin?

 

  • A) Sinä luovut autosta, oletetaan, että hankintaan liittyvät lisäkulut olit maksanut jo. Saat myyntihinnalla kuitattua lainan. Jatkossa päädyt säästämään autoilun viemät kulut, eli säästät vuodessa n 5500 €. Varallisuutesi on siis kasvanut 5500€ vuoden aikana vaikka ”kotiutit tappiot”. 

 

  • B) Myyt autoa vuoden ja saat sen myytyä 8000 € hintaan. Tällöin lainaa on jäljellä 4000 €. Samalla sinulla on kulunut autoon vuoden aikana 3500 €, kun huomioi huollot, vakuutukset, verot, katsastukset, polttoaineen sekä rahoituksen korot. Tienaat siis 4000 €, mutta auton omistaminen on kuluttanut 3500 €, eli ”voittoa” tulee 500 €. Kun lopulta olet myynyt auton, on sinulla 5000  € vähemmän rahaa, mitä sinulla olisi ollut, jos olisit tehnyt ratkaisut nopeammin ja isommalla ”tappiolla”.

 

Tunnista siis valintojen taustalla tunnehinta ja todellinen hinta. Haluatko maksaa sitkeydestä? Näetkö valinnoissa kokonaiskuvan?

 

Ps. Kannattaako pitää jääräpäisesti kiinni? Jos haluat selvittää autosi todellista hintaa, voit ladata Rahabalanssi® Autokulutyökirjan ”tunnehinta” -koodilla 9,90 € hintaan (norm 13,90 €) sunnuntaihin 7.2.2021 saakka.

Rahabalanssi Autokulu työkirja

 

0 kommenttia

Jenna Mattila

Taloudellisen hyvinvoinnin asiantuntija, tietokirjailija ja kouluttaja, jonka missiona on saada taloudellisen hyvinvoinnin näkökulma osaksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin määritelmää ja tarjota tukea ja keinoja vahvistaa tätä yhteiskuntatasolla.

Uutta blogissa

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Verot ovat mielikuvassa monesti kankea, tylsä ja pakollinen paha. Samalla verotus on aihe, joka koskettaa aivan jokaista ja jokaisen arkea niin tuloverotuksen, pääomatuloverotuksen kuin arvonlisäveronkin puolesta. Kaikkeen missä raha liikkuu liittyy verotus.  ...

lue lisää

Arkisto

Onko sinulla kysyttävää, lähetä viestiä!

5 + 12 =

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!