Kauppa
RAHABALANSSI™
MoneyBOSS: Kaikki mitä tarvitset taloutesi ohjaamiseen
Julkaistu 28.2.2023, Kirjoja myyty ensimmäinen varastoerä viikossa!
Seuraavan erän toimitus käynnissä.
Palaute kirjasta:
”Olen käynyt useissa eri varallisuusvalmennuksissa, mutta sinun tyylisi ohjata lempeästi sekä toisaalta säälimättömän rehellisesti näkemään oman talouden hyvät ja toisaalta täysin kestämättömät puolet on todella arvokasta. Vasta täällä todella tajuaa, että vaikka kuinka sijoittaisi ja säästäisi, oma talous voi silti olla aikamoinen hallitsematon kaaos. Kiitos, kun autat avaamaan silmät, näkemään asiat rehellisesti ja sen lisäksi konkreettisin askelin eteenpäin.”
Katso kirja videolta:
Voisinko jo puhua Rahabalanssi-kirjasarjasta? Tervetuloa toisen kirjani pariin. Kirjojeni avulla pääset vuokraamaan ajatteluani.
Eräs asiakkaani sanoi: ”Jenna, jokaisen pitäisi hetkeksi lainata aivojasi.” Hän viittasi siihen, että minulle talouden numeerinen tarkastelu on aina ollut selkeää, johdonmukaista ja laskettavissa. Näen talouden kehityksen jopa ihan 30 vuoden päähän, vaikka se vaatiikin jo laskinta avuksi.
Kaikilla valinnoilla ja toimilla on taloudellisia vaikutuksia. Mitä enemmän talouden tarkastelua välttelee, sen voimakkaammin talous nousee seinäksi eteen. Usein voidaan ajatella, että raha on arvoista irrallinen tekijä. Talouden ajattelu ei tarkoita sitä, ettei tekisi valintoja itselle tärkeistä arvoista käsin. Se varmistaa asioiden taloudellisten vaikutusten huomioimisen ja huomaamisen.
Olen sijoittanut kompensoidakseni perhevapaan eläkemenetyksiä. Sijoittamisen avulla olen varmistanut taloudellisen pärjäämisen ja itsenäisyyden eri tilanteissa. En valmistele eroa tai ole päättänyt hintalapun mukaan haluanko lapsia. Vaan haluan tarjota itselle ja läheisilleni hyvinvointia ja mahdollisuuksia myös vastaisuudessa. Haluan muistuttaa, että oman talouden hallinta ja suunnittelu on parhaimmillaan epäitsekäs teko. Talouden hallinta auttaa vapauttamaan aikaa ja energiaa sekä elämään omista arvoista käsin.
Iso kiitos kirjan syntymisestä kuuluu puolisolleni Jarkolle, joka jo vuonna 2020 piti huolta lapsista kirjoittamismaniassani. Erityiskiitos Tiina, sinulla oli merkittävä vaikutus Rahabalanssin syntyyn juuri siinä hetkessä syyskuussa 2020! Kiitos, Elina, luettavuuskriisin pelastamisesta, Tiina ensimmäisestä oikoluvusta ja kiitos Minnalle Takuusäätiöstä keskustelusta. Kiitos kaikki te, jotka olette käyneet kanssani talouskeskustelua.
IG: @rahabalanssi_jennamattila
www.rahabalanssi.fi
#MoneyBOSS #rahabalanssi
Katso täältä kirjan sisällysluettelot
Kirjan tiedot:
Copyright ©Jenna Mattila
Kansi, taitto ja kuvitukset Jenna Mattila
Kustantaja Rahabalanssi Oy
ISBN
978-952-94-7285-7 (kierreselkä)
978-952-94-7286-4 (PDF)
Painotalo: Picaset Oy, Helsinki 2023
1. Painos
Tuotemuoto: Pehmeäkantinen kierreselkä
Sivukoko: A5
MoneyBOSS -Kirja koostuu kahdesta kirjasta: MoneyBOSS lukukirja: Kaikki mitä tarvitset taloutesi ohjaamiseen
Sivumäärä: 242
MoneyBOSS työkirja.
Sivumäärä: 166
Ilmestymispäivä: 28.2.2023
OVH 72,90 € Kirjat toimitetaan postilla
Tilaa yhdessä muutoksen MoneyMindfulness- työkirjan kanssa yhteishintaan 80,80 € koodilla ”RAHAKIRJAT”
€72,90
Varastossa
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.
Paranna taloudellista hyvinvointiasi
Ota taloutesi haltuun!
Arvostelut