Kauppa

RAHABALANSSI™

 

Rahabalanssi® Aloittajan startti sijoittamiseen

 

Aloittajan startti sijoittamiseen sopii kaikille, joita sijoittaminen kiinnostaa, mutta teema tuntuu hankalalta ja/ tai vieraalta.

 

Verkkokurssi on koottu maanläheisillä ja konkreettisilla esimerkeillä, joiden avulla tulet ymmärtämään sijoittamiseen liittyvät perusasiat. Kurssi ei ole jäykkää taloussanastoa, vaan hahmottelemme haastavan tuntuista asiaa niin pizzan, kakku buffetin kuin postimaksujenkin avulla. Eli niin, että jokainen lähtötasostaan riippumatta voi ymmärtää mistä sijoittamisessa on kyse.

 

Verkkokurssin materiaalit ovat videoina. Videot ovat napakoita, jotta voit kuunnella omaan tahtiisi paloina. Vidoilla on myös hieman tekstiä havainnollistamisen tueksi.

 

Videoiden yhteiskesto on noin 85 minuuttia, joten tämän kurssin kuuntelet vaikka kävelylenkillä. Voit palata videoihin yksi kerrallaan myös myöhemmin. Materiaalit ovat käytettävissäsi ainakin 12 kuukauden ajan.

 

Aloittajan Startti Sijoittamiseen ei ainoastaan anna sinulle ymmärrystä sijoittamisesta vaan myös annoksen inspiraatiota ja innostusta valmentaja Jenna Mattilan oman tarinan myötä. Jenna aloitti sijoittamisen 2017 elokuussa odottaessaan esikoistaan. Nyt 4 vuotta myöhemmin sijoitussalkku on kasvanut jopa 30 000 € kokoon.

 

Tämä kurssi kertoo:

  • Kenen kannattaa sijoittaa?
  • Miksi kannattaa sijoittaa?
  • Miten sijoittaminen onnistuu vain kolmen asian turvin mitä sinulla varmasti on, nimittäin puhelimen, nettiyhteyden ja verkkopankkitunnusten avulla.
  • Miten sijoituksen tuottaa rahaa?
  • Paljonko sijoittaminen vie aikaa
  • Mikä on osake ja rahasto?
  • Miten ja missä niihin voi sijoittaa?
  • Mitä sijoituksen maksavat?

Ja vastauksia muihin kysymyksiin.

 

Bonuksena video usein kysytyistä kysymyksistä!

 

Tule mukaan ja varmista paikkasi jo tänään! Tilausviestissä saat ohjeet materiaalin katsomiseksi.

 

HUOM! Valmennus ei pidä sisällään sijoitusneuvontaa tai suosituksia. Sijoittamiseen liittyy arvonvaihtelun riski, eli sijoitusten arvo voi nousta tai laskea. Sijoittaja vastaa itse aina riskistä.

29,90

Arvostelut

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!