Rahabalanssi®

Säästäminen, budjetointi, rahataidot, sijoittaminen 

YLI SATA TAPAA SÄÄSTÄÄ ARJESSA – OSA 3

mennessä | 15.3.2021 | Blogi, Rahabalanssi-blogi

Säästämisen viimeiset keinot koskettavat yleisesti kuluttamista ja vapaa-aikaa sekä muita vapaavalintaisia menoja, kuten lahjoja. Lisäksi esittelen muutamia keinoja hankkia pientä lisätuloa ja siten kasvattaa pelivaraa arkeen. Lista ei ole kaikenkattava sillä vapaa-ajankäyttötavat ovat hyvin erilaisia. Saatat löytää itsellesi toimivia säästökeinoja tai sitten olet jo huippupihistelijä ja keinot ovat käytössäsi.

Huomaa listatuissa asioissa, että kaikki eivät välttämättä juuri tällä hetkellä ole yleisten kokoontumisrajoitusten ja tartuntatautitilanteen vuoksi mahdollisia.

Tämä kirjoitus on 3. osa ”Yli sata tapaa säästää arjessa” -sarjasta, jonka aiemmat osat löytyvät tästä ja tästä.

 

Seuraavaksi asiaan.

 

Vapaa-aika

 

74. Kirjastot ovat perinteinen tapa tutustua kulttuuriin ja kirjallisuuteen maksutta. Kirjoja ei tarvitse hankkia omaan hyllyyn. Tänä päivänä osalla kirjastoista valikoimaa on myös e-kirjoina.

75. Oman osaamisen kehittämiseksi voit tavanomaisten kirjastojen lisäksi lainata korkeakoulujen kirjastoista ammattikirjallisuutta sekä opiskelumateriaalia. Opiskellessani terveydenhoitajaksi vuosina 2009-2013 ostin koko opiskeluaikanani vain kaksi kirjaa, loput lainasin kirjastosta.

76. Osalla kirjastoista on kirjallisuuden ja muun kulttuurisisällön lisäksi esimerkiksi ompelukoneen lainaus mahdollista.

77. Aiemmin toin ensimmäisessä osassa esiin suoratoistopalveluiden päällekkäisyyden välttämisen. Kuitenkin ilman maksullisia suoratoistopalveluita voi nauttia sisällöstä eri palveluissa. Yle-Areena, Ruutu maksuton Spotify ja Youtube antavat paljon sisältöä maksutta niin musiikin kuin videoidenkin muodossa. Lisäksi esimerkiksi Suplassa on podcasteja, joilla voi korvata äänikirjapalveluita.

78. Monet viihde ja äänikirjapalvelut tarjoavat edullisia kampanjoita. Voit hyödyntää kampanja-aikaan maksullisia jaksoja ja muuten pitäytyä maksuttomissa palveluissa.

79. Kokeile ennen kuin sitoudut. Monet palvelun tuottajat kuten liikuntapalvelut tarjoavat mahdollisuuden maksuttomaan tai edullisempaan tutustumiskertaan, ennen sitoutumista. Tutustu siis ja etsi se itselle sopivin muoto, johon panostat.

Oman ajatusmaailman kehittäminen:

 

80. Itselle tärkeiden asioiden tarkastelu ei suoraa säästä, mutta kiitollisuuden lisääminen nykyhetkestä ja olemassa olevista asioista auttaa vähentämään tarpeiden kokemusta. Kun koet, että sinulla on se mitä tarvitset, et myöskään tartu jokaiseen ”huipputarjoukseen” niin helposti.

81. Kun tarvitset, kirjaa tarve paperille. Mieti ainakin kolme päivää, tarvitsetko asiaa todella. Jos tarvitset, mieti onko sinulla olemassa asiaa, joka voisi korvata tarvittavan? Voisiko tätä lainata tai vuokrata, mikäli tarve on hyvin satunnainen tai yksittäinen? Voisiko asiaa saada käytettynä tai odottaa alennusmyyntejä? Lataa avuksesi hankintalista

82. Kun hankit uutta, suosi kestäviä tuotteita sekä monikäyttöisyyttä. Esimerkiksi vaatehankinnoissa suosi helposti yhdisteltäviä pitkäikäisiä ja oman tyylisiä vaatteita, joita huollat. Tavaran suhteen mieti, onko tuotteella vain yksi vai useita käyttötarkoituksia. Esimerkiksi pastakoneen voi korvata perinteisellä kaulimella ja friteerauskeittimen valurautakattilalla.

83. Vähemmän on enemmän vaatteissa. Kun vaatekaappi ei pursua päällepantavaa yli äyräiden, ei vaatteet ole kertakäyttöisiä ja kaappiin unohtuvia. Vähemmästä on helpompi pitää huolta ja korjata. Kun paitoja ei ole kymmenittäin, tulee vaatetta usein pestyä harvemmin. Puolipitoisten vaatteiden pino ei ole suuri ja paikalliset pienet tahrat tulee herkemmin poistettua paikallisesti heti. Lempivaatteet ja niiden suosiminen siis auttaa säästämään.

84. Shoppaile kaverin kaapilla. Kun oma vaatevarasto tarvitsee päivitystä, pidä läheisten tai ystävien kanssa vaatteidenvaihtojuhlat. Kerätkää itselle tarpeettomaksi jääneitä vaatteita yhteen ja shoppailkaa toistenne vaatekaapista uutta päälle pantavaa. Sen lisäksi, että tämä säästää rahaa tämä tukee myös sosiaalisia suhteita.

85. Lainaa ja kierrätä lasten vaatetta ja tarviketta lähipiirissä. Muodostakaa lainausrinki, jossa voi lainata ja hyödyntää itselle sillä hetkellä tarpeettomien tavaroiden ja välineiden lainaamista. Lainausringin voi muodostaa yhtälailla työkaluille ja siirrettäville pienkoneille. Lainausrinki voi myös yhteisomistaa asioita. Taloyhtiöissä esimerkiksi ruohonleikkurin ja lumikolan yhteiskäyttö on tavanomaista, samaa voi soveltaa muissakin asioissa ja asumismuodoissa.

86. On harrastuksia, jotka vaativat lisenssejä, jäsenyyksiä tai kertamaksuja. Panosta siihen lajiin tai harrastukseen, joka on itselle tärkein ja täytä muuten arkea maksuttomalla hyötyliikunnalla sekä edullisemmilla tai maksuttomilla muodoilla, kuten koti- tai puistojumpalla sekä -joogalla.

87. Ennaltaehkäisy on monessa asiassa edullisin ratkaisu. Yleinen panostaminen omaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä oman osaamisen kehittämiseen voi vuosien mittaan auttaa sekä säästämään rahaa että tuottaa lisää rahaa.

88. Valokuvaaminen, piirtäminen, käsityöt, maalaaminen, laulaminen, tanssiminen, musiikin kuuntelu sekä luonnonvesissä uiminen ja luonnossa liikkumien ovat asioita, joiden avulla voi esimerkiksi toteuttaa itseään myös edullisesti. Puhelimen kameralla hetkien ikuistaminen, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen käsitöissä sekä toisen maalin jämien hyödyntäinen omiin tarpeisiin antavat mahdollisuuden toteuttaa edullisella tavalla omia mielenkiinnon kohteita.

89. Mikä lomamatkassa on sinulle se juttu? Lämpö, kiireettömyys tai juhlavat ateriat. Rakenna omaan arkeesi niitä elementtejä, jotka tekevät lomastasi loman ja lisää arkeen juhlantuntua. Pukeudu parhaimpiisi, laita kynttilä palamaan ja valmista kauniisti lautaselle katettu ruoka. Ota saunaan mukaan lasi sitruunalla koristeltua hiilihapotettua vettä ja laita taustalle meren ääniä. Ota arkeesi mielikuvaharjoitteita ja meditatiivisia hetkiä, joiden aikana ja avulla matkustat ja pääset kokemaan asioita, jotka tuovat iloa ja nautintoa arkeen. Oma asenne tai mindset on ratkaiseva monessa, joten harjoita tätä puolta lisätäksesi mielekkyyttä elämässä.

90. Vähennä kiusauksia perumalla verkkokauppojen uutiskirjeet ja laittamalla ”ei mainoksia” -viestin postilaatikkoon.

91. Vaikeuta kuluttamista. Jätä rahat ja maksukortit kotiin, jos et ole aidosti menossa ostoksille. Suosi budjetin määrittämistä esimerkiksi ravintolaan tai shoppailemaan mennessä. Nosta budjetti käteisellä, jos muuten siinä pysyminen on haastavaa.

RAHABALANSSI® MUUTOS

Huolla ja korjaa

 

92. Käytä tavara ja asia loppuun, jos se ei enää ole itsellesi tarpeen myy tai kierrätä se edelleen. Esimerkiksi trikoovaatteista saa tehtyä trikookudetta, josta voi virkata tai neuloa patalappuja ja säilytyskoreja sekä leikattua esimerkiksi polvipaikoiksi tai vahvikkeiksi tilkkuja.

93. Kangasteipillä tai liimattavalla heijastin kankaalla voi saada lapsen rukkasen tai haalarin kestämään kauden loppuun. Perusompelutaito kannattaa myös opetella, sillä napin ompelulla tai ratkenneen sauman ompelulla saadaan käyttöikää muuten toimivaan tuotteeseen.

94. Jos oma osaaminen ei korjaamiseen riitä anna käyttöikää lisää ammattilaisen avulla. Esimerkiksi takin vetoketjun sekä kenkien pohjallisen voi korjauttaa suutarilla. Uusi talvitakki tai laadukkaat talvikengät voivat maksaa uutena jopa 80-200 €, mutta 10-30 € korjauksella käyttöikää voi saada vielä vuodeksi, jopa pidemmäksi aikaa.

95. Avaa tarpeistasi suu. Kun tarvitset jotain lainaan tai itsellesi, hyödynnä sosiaalisen median kanavia. Oman kokemukseni mukaan olen saanut asioita aina odotusajan vaatteista kymmeniin litroihin punaviinimarjoja maksutta lainaan sekä käyttöön. ”Kysyvä ei tieltä eksy” on loistava ohjenuora. Mikäli itselle on epämukavaa ottaa vastikkeettomasti tavaraa vastaan, voit aina tarjota jotain pientä kiitokseksi. Monelle vilpitön kiitos ja tavaran saaminen kiertoon on ratkaiseva.

96. Pihistä siinä, missä korkeampi hinta ei tuo sinulle lisäarvoa tai esimerkiksi pidennä käyttöikää. Esimerkiksi vauvan ja pienenlapsen vaatteet ovat keskimäärin käyttöiältään lyhyitä ja lapsen alkaessa liikkumaan enemmän kulutus on suurta, joten vaate ei välttämättä polvipaikkauksista huolimatta kestä seuraavalle käyttäjälle. Suosi siis edullisia käytettynä hankittuja ja saatuja perusvaatteita.

97. Panosta siinä, missä laatu lisää käyttöikää. Hyvät talven ”pakkas-”kengät voivat maksaa jopa 150-200 € ja saattavat käytössä mennä useamman vuoden. Esimerkiksi laadukkaat nahkakengät voivat kestää 10 vuotta käytössä, jolloin käyttöhinta on vuositasolla enää 15 – 20 €. Edulliset talvikengät voi saada 30 -40 € hinnalla, mutta käyttöikä ei useinkaan ole yhtä talvea pidempi. Huomaa kuitenkin, ettei brändi tai merkki ole tae laadusta.

 

Lahjat

 

98. Valjasta aikaasi tai osaamistasi lahjaksi. Mieti miksi lahjan haluat antaa, vai annatko koska koet niin kuuluvan tehdä? Entä jos kirjoittaisit ajatuksella lahjan saajalle kirjeen siitä, mitä hän sinulle merkitsee? Entä jos auttaisit asiassa, jonka tiedät toiselle haastavaksi tai epämiellyttäväksi? Aika on rajallisin resurssimme ja usein sen ja läsnäolon antaminen toiselle on todella merkityksellistä.

99. Tee lahjoja itse. Leipomuksia, vaatteita tai muita käyttötarpeita.

100. Esitä rohkeasti lahjatoiveina sitä mitä tarvitset. Vastaavasti vauvalle tai pienelle lapsille voi pyytää lahjaksi tarpeellisia asioita, joka vähentää tarpeellisten hankintojen määrää.

101. Tee kortit itse ja suosi kierrätysmateriaaleja ja vanhoja saatuja kortteja, kartonkeja, tarroja ja muita tarvikkeita.

102. Kierrätä lahjakassit ja lahjapaperit ja käytä ne uudelleen seuraaviin lahjoihin. Myös esimerkiksi servettiin ja sanomalehteen voi pakata lahjoja. Jos postitat paketteja tai saat paketteja, säilytä pakkausmateriaalit ja kuplamuovit ja muut pehmikkeet.

103. Kasvata omista viherkasveista pistokkaita esimerkiksi tupaan tuliaisiin viemiseksi.

 

Vielä asioita, joista voi löytää pientä lisätuloa ja sen myötä säästöä omaan talouteen. Mikäli käytössä on paljon aikaa ja maltillisesti rahaa, kannattaa omaa aikaa investoida jonkin taidon opetteluun, jota voi myydä myöhemmin muille. Omaa osaamista voi myös tuotteistaa digitaalisiin palveluihin sekä tuotteisiin.

 

* mainoslinkki. Palvelun ikäraja 15 vuotta.

Lisätuloja

Huomioi, että osa esitetyistä tuloista on verotettavaa tuloa, joten selvitä tulojen verotus kussakin tapauksessa.

 

104. Myy tarpeettomat. Hyödynnä kirpputoria tai verkkoalustoja myymiseen, kuten myyntipalveluita tai Facebookin ryhmiä. Jos esimerkiksi vaatteiden myyminen yksittäin tuntuu haastavalta, kokoa siistejä ja tyylikkäitä vaatepaketteja tai asukokonaisuuksia. Muista myydessä valoisassa ja hyvällä taustalla kuvaaminen ja siistit ja puhtaat vaatteet / tuotteet.

105. Vaihda tarpeeton pois. Asiat, joilla ei juuri ole rahallista arvoa menevät helpommin kaupaksi esimerkiksi kahvipakettiin vaihdettuna. Tällaisilla päivittäistavaravaihdoilla voit säästää omassa ruokakauppalaskussasi.

106. Kasvata ja huolla viherkasveja. Kerää pistokkaita ja kasvata niitä myytäväksi

107. Valmista leipomuksia myyjäisiin tai myytäväksi. Toteuta pop up ravintola tai kahvila kotoa käsin.

108. Kerää ulkoillessasi tai lenkkeillessäsi pullot ja tölkit talteen. Esimerkiksi päivittäinen yhden tölkin löytäminen auttaa saamaan vuodessa 54 € kasaan.

109. Tarjoa lastenhoito tai lemmikinhoitoapua. Moni työssäkäyvä perheellinen tai lemmikin omistaja tarvitsee arkeen koiran ulkoilutus- tai lastenhoitoapua.

110. Tarjoa lemmikin majoitusta esimerkiksi yönyli reissuja varten.

111. Myy käsitöitäsi ja kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita. Esimerkiksi trikoopaidasta trikookudetta ja siitä neulottu patalappu.

112. Hakeudu jakamaan ilmaisjakelumainoksia ja -lehtiä tai tarjoa yrityksille flayerien jakoapua korvausta vastaan,

113. Tee askareita/kotitöitä kuten lumenluontia, haravointia tai auton renkaiden vaihtoa.

114. Vuokraa omaisuuttasi, kun et itse tarvitse. Esimerkiksi ajoneuvoa, mökkiä, asuntoa, huonetta, varastoa tai parkkiruutua voi vuokrata. Vuokralle voi tarjota palveluiden kuten airbnb, nettivuokraus.com tai kuinoma.fi kautta, vuokrauskohteesta riippuen. Laita siis omaisuutesi tuottamaan.

115. Vastaa netissä maksullisiin kyselyihin, joista saat joko rahaa tai lahjakortteja palkkioksi

116. Suosittele. Monet palvelut antavat sinulle henkilökohtaisen suosittelukoodin. Kun joku ostaa suosittelukoodisi kautta, saat esimerkiksi pisteitä, joiden avulla saat alennusta.

117. Jos sinulla on sosiaalisen median kanava aktiivisessa käytössä tai oma blogi, hyödynnä affiliatemainontaa. Affiliatemarkkinointi tarkoittaa kumppanuusmarkkinointia, jossa sinulla on mahdollisuus saada tuloa, kun joku rekisteröityy palveluun tai ostaa tuotteita sinun linkkisi kautta. Affiliatemainontaa voi ehdottaa myös suoraa yritykselle, jonka palveluja käytät.

118. Luottamustehtävät ja hallituspaikat tarjoavat usein vaikuttamisen mahdollisuuden lisäksi mahdollisuuden kokouspalkkioihin. Yleisenä esimerkkinä taloyhtiönhallitus.

119. Kerää luonnonantimia myyntiin, kuten marjoja ja sieniä.

 

*Mielipidemaailma mainoslinkki

 

Saitko uusia vinkkejä? Jaa oma lisätulovinkkisi kommentteihin

– Jenna

0 kommenttia

Jenna Mattila

Taloudellisen hyvinvoinnin asiantuntija, tietokirjailija ja kouluttaja, jonka missiona on saada taloudellisen hyvinvoinnin näkökulma osaksi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin määritelmää ja tarjota tukea ja keinoja vahvistaa tätä yhteiskuntatasolla.

Uutta blogissa

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Miksi veroista pitäisi kiinnostua?

Verot ovat mielikuvassa monesti kankea, tylsä ja pakollinen paha. Samalla verotus on aihe, joka koskettaa aivan jokaista ja jokaisen arkea niin tuloverotuksen, pääomatuloverotuksen kuin arvonlisäveronkin puolesta. Kaikkeen missä raha liikkuu liittyy verotus.  ...

lue lisää

Arkisto

Onko sinulla kysyttävää, lähetä viestiä!

11 + 13 =

Paranna taloudellista hyvinvointiasi

Ota taloutesi haltuun!