Me suomalaiset olemme tyypillisesti omistusasumisen kannalla. Säännöllisesti törmään ajatukseen, että asumisesta tulisi aina maksaa omaan taskuun, eikä vuokralla asuminen kannata. Omistusasuntoa pidetään edelleen jonkinlaisena taloudellisen pärjäämisen mittarina, vaikkei se palvelekaan aina tarvetta.

Onko omistusasuminen todella aina kannattavaa?

Olen keskustellut ja kohdannut monia erilaisia asumismuotoja sekä asumiseen vaikuttaneita ratkaisuita. Vaikka ihannoimme omistusasumisen kulttuuria ja pidämme usein omaa kotia ”eläketurvana” se ei läheskään aina ole taloudellisesti toimivin ratkaisu. On tilanteita, jolloin vuokra-asuminen on sekä huolettomampaa, että taloudellisesti riskittömämpää.

Omistusasumisen ihanne piilee siinä, että velaton asunto on usein vuokra-asumiseen verraten huokeampaa. Eläkkeellä tulot supistuvat ja edullisemmat asumiskulut voivat auttaa paikkaamaan tulovajetta.

Yksi keskeisesti havainnoimani haaste on asunto alueella, jossa muuttoliike on negatiivinen, alueelta puuttuu tai lähtee työ-/opiskelupaikkoja ja väestörakenne on ikääntyvää. Asunnon kulut eivät suinkaan pääty asuntolainaan, vaikka asunto tai kiinteistö olisi tyhjillään, kohdistuu siihen vähintäänkin vastikekuluja ja/tai kiinteistöverot sekä lämmityskulut (jos asunnon halutaan pysyvän asuinkelpoisena).

Oma asunto voi olla varallisuutta, mutta mitä iloa on varallisuudesta, jos sitä ei saa muutettua rahaksi? Eikös sen reaaliarvo ole tällöin lähellä nollaa?

Niin yleisen keskustelun kuin valmennustyöni kautta olen kohdannut lukuisia tilanteita, joissa asunto on jätetty vuokralle siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei mene kaupaksi. On kannattavampaa pitää asuntoa vuokrattuna, kuin tyhjillään, mutta vuokraustoimintaan liittyy myös riskejä. Entä, jos tulee eteen tilanne, ettei asunto enää mene edes vuokralle?

Alueille, joilla on paljon uudisrakentamista, saattaa vanhemmat hissittömän pienkerrostalot jäädä vähemmälle huomiolle. Tällä hetkellä huomioni kiinnittyy myös 50-70 -luvun kerrostaloasuntoihin, joissa isoja remontteja on tulossa taloyhtiöön, joka tulee kasvattamaan asuntoon kohdistuvaa velkarasitetta sekä kuukausittaisia kustannuksia. Asunnosta ei välttämättä saa ”omiaan pois” ja myynnin jälkeenkin saattaa jäädä saatavia pankille päin.

*mainos

Vastaa ja vaikuta, vastauksistasi keräät palkkioita.*

Eräs mies osti oman asunnon itselleen noin 10 vuotta sitten. Asunto oli edullinen ja hän uskoi arvon säilyvän. Kuitenkin asunto oli ensisijaisesti kodiksi itselle. Muutama vuosi asunnossa tuli asuttua, sitten parisuhteen myötä muutto puolison isompaan asuntoon ja ajatus myydä edellinen yhteisen kodin ostamiseksi. Asunnon ostoarvo oli ollut noin 30 000 €, velkaa ei ollut. Muutto hetkellä välittäjä arvioi asunnon arvoksi noin 25 000 €. Asunto ei mennyt kaupaksi ja pieneen taloyhtiöön tuli mm julkisivuremontti ja putki-/viemäriremontti. Asunto oli tyhjillään remontin ajan ja vastikekulut noin 150 € juoksivat kokoajan. Remontin jälkeen pieneen yhtiöön kohdistui velkaa ja vastikekulut kasvoivat rahoitusvastikkeen kanssa noin 300 euroon.

Mies päätti vuokrata pienen asunnon, muuttotappiopaikkakunnalta, jossa vuokrataso oli alhainen. Vuokraksi määriteltiin 340 €. Asunto maksoi nyt itse itseään, mutta tuotto oli alhainen. Mies päätti parin vuoden kuluttua kokeilla uudelleen myydä asuntoa. Asunnon velattomaksi hinnaksi välittäjä arvioi nyt 24 000 €, josta yhtiölainaa kohdistui asuntoon 14 000 €. Asunnosta oli siis miehelle saatavana enintään 10 000 €.

Yllä kuvatun miehen kaltaisia tapauksia on ympäri Suomen. Maassamme on alueita, joissa lukuisia asuntoja seisoo kymmenien jopa satojen vuorokausien myyntiajalla tyhjillään. Lisäksi se vastuu asunnosta kuluineen on omistajalla.

Vaikka hinta nousisi, raha ei välttämättä päädy omaan taskuun.

Olen itse ostanut ensiasuntoni 2009. Asunto oli 50-luvun pienkerrostaloyhtiössä 52 neliön kaksio. Näppärä ja siisti asunto. Maksoin asunnosta 68 000 €. Asunnosta lyhensin lainaa (korkoineen) n 300 € ja muuttovaiheessa vastikekulut olivat n 170 € veden kanssa. Asunnosta pyydettiin tällöin noin 70 t € ja siinä oli tehty vuosi-kaksi aiemmin keittiö ja wc/kylpyhuoneremontti.

Asumisaikanani asuntoon kohdistui kaikkiaan 7 ylimääräistä yhtiövastikkeen keräämistä, eli lisäkuluja noin 1050 €. Lisäksi vastikkeet nousivat 20 €. Taloyhtiöön kohdistui asuinaikanani viemäri- ja putkiremontit, joka toi taloyhtiölle lainaa. Rahoitusvastiketta kerättiin noin  90 €. Kaikkiaan siis vastikekulut olivat kokonaisuudessaan noin 280 € sisältäen veden. Asuntoon kohdistuva taloyhtiön laina oli noin 20 000 €.

Asunnon laitoin myyntiin 2016 syksyllä, kun puolisoni kanssa päätimme ostaa yhteisen asunnon. Velaton hinta oli noin 85 000 € ja myynti hinta aika lailla sama 68 000 € mitä aikanaan maksoin. Olin maksanut lainaa tuon 7 vuoden aikana kaikkiaan noin 18 000 €. Sainko omani pois?

Asunto oli kuukauden myynnissä, sain 79 000 € ostotarjouksen oma tavoitteeni oli saada asunnosta 80 000 €, mutta en jäänyt tuhannesta eurosta kilpailemaan, sillä meillä oli jo toiveasunto. Asunnon myyntihinta oli siis noin 62 000 €, eli tämän summan sain minä. Tästä summasta maksoin jäljellä olevan asuntolainan sekä välittäjän palkkion ja käteen jäi noin 10 000 €. Raha riitti säästöjeni lisäksi  maksamaan nykyisen kotimme vakuudet sekä minun varainsiirtoveroni.

Asumisajastani tuossa omistusasunnossani opiskelin vuodesta 2009 vuoteen 2013. Tuona aikana sain asumistukea sinkkuaikanani noin 80 € / kk (tuohon aikaan kyseessä oli opiskelijan asumistuki). Minun asumiskuluni olivat siis kaikkiaan noin 390 €. Koska opintotuki ja asumistuki olivat vähemmän kuin pelkät pakolliset asumisen kuluni, tein töitä jonkin verran ja nostin opintojen loppuvaiheessa opintolainaa (yhteensä noin 7000 €), jotka maksoin valmistuttuani muutamassa kuukaudessa pois. (Nyky tiedolla olisin toiminut hieman toisin, silloin velka tuntui epämukavalta).

Vuokralla asuvat koulukaverini maksoivat karkeasti 20 % asumiskuluistaan itse, loppuun sai asumistukea. Eli omasta asunnostani olisi vuokralla jäänyt itselle maksettavaa vajaa 100 €. Opintotuki olisi siis kaikkineen riittänyt kattamaan silloiset vuokra- ja ruokakulut sekä puhelinlaskuni. Omat kuluni olivat kaikkineen noin 800 € eli samalla tulomäärällä olisin asuessani vuokralla voinut opiskeluajan säästää jopa 280 € kuukaudessa. Toisin sanoen opintojeni aikana, eli 4 vuodessa tuon erotuksen säästäessäni, olisin säästänyt 13 440 €, eli enemmän mitä sain lopulta asunnosta käteen.

Todellisuudessa tiedän, etten tuolloin olisi säästänyt kyseistä summaa. Nimenomaan se asunnon omistaminen pakotti priorisoimaan rahankäyttöä ja opetti minulle valtavasti varallisuuden tuomasta vastuusta ja kuluttamisesta. Oppiminen on monesti arvokkainta pääomaa. Tuo polku on yksi tärkeä osa matkaani tähän päivään.

Haluatko kerryttää varallisuuttasi? Tavoitteellisesti ja kestävästi?

Lue lisää  

Ja tule mukaan!

-Jenna